Inrikes: Det föds för få barn i Finland (15.9.2020)

Läs LL-Bladets artikel “Det föds för få barn i Finland” som handlar om Finlands befolkningsantal.

A) Svara på frågorna. Rätta svar finns i slutet av sidan.

  1. Mistä artikkeli kertoo?
  2. Mitä Väestöliitto toivoo, että tehtäisiin asian hyväksi?
  3. Miksi väestön kasvun hidastuminen on ongelmallista?

B) Öva artikelns ord och uttryck! Para ihop de finska och svenska orden.

Rätta svar

A)

  1. Arikkeli kertoo siitä, että Suomessa syntyy vähemmän lapsia ja näin ollen Suomen väkiluku laskee 2030-luvulla, mikäli kehitys pysyy samanlaisena.
  2. Väestöliitto toivoo, että nuoret aikuiset saisivat tukea kun he suunnittelevat perustavansa perheen. Opiskelijoiden pitäisi esimerkiksi saada tukea mikäli he haluaisivat lapsen opiskeluaikana. Väestöliiton mukaan myös maahanmuuttajia voitaisiin ottaa enemmän. 
  3. Mikäli suuri osa väestöstä on eläkeläisiä ja veronmaksajien osuus vähenee, tilanne voi johtaa siihen, ettei yhteiskunnalla enää ole varaa maksaa palveluita ja eläkkeitä.