Ruotsin osaaja pääsee päättäviin pöytiin pohjoismaisessa yhteistyössä
Suomi on osa Pohjoismaita, ja maat tekevät tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Euroopan unionissa ja Natossa. Pohjoismaista yhteistyötä tapahtuu kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ja tasoilla politiikan huipputasosta järjestökenttään ja urheiluseuroista ammattiliittoihin. Yhteiskunnallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä kielitaitoinen pääsee päättäviin pöytiin.